Kuten aiemmin kerroinkin,
niin autokatoksen lopullinen malli ei ratkennut niin helposti kuin talon.
Halusimme mukaan jonkinlaisen varastotilan ja autolle sekä polkupyörille
katoksen. Rakennusoikeutta on 40 neliötä, mutta onneksemme vähintään 30%:sti
avointa tilaa ei lasketa mukaan tuohon neliömäärään. Honkarakenteen Tuuli
Petäjä-Sirén piirsi meille ensimmäiset ehdotukset, jotka jätettiin hetkeksi
lepäämään. Tapaamisessa sitten esitimme omat vielä edenneet ajatuksemme ja
niinpä Tuuli suunnitteli meille erittäin onnistuneen piharakennuksen.
Autokatoksen, polkupyöräkatoksen (joka voi talvella toimia vaikkapa
pyykinkuivatuspaikkana), jätekatoksen ja varaston lisäksi siinä on pieni
kuisti, jonka nurkkauksessa voi säilyttää vaikka grillin.
Odotan piharakennusta
melkein yhtä paljon kuin talon valmistumista. Näen silmissäni kuvan, jossa
sateisena syyskuun päivänä istun kuistilla aivan kuin joskus lapsena vanhan
punamultaisen aitan rappusella Hollolan Tennilässä.
Honkarakenne siis toimittaa
meille autokatoksen kaikki tarvikkeet ja heidän kumppaninsa Perustava tekee
perustukset.
Autokatoksen suunnittelu
oli kaiken kaikkiaan paljon värikkäämpää kuin talon😊
Esimerkiksi palo-osastointi tuotti päänvaivaa. Koska rakennuksessa on varasto, pitää
koko katososio palo-osastoida muusta rakennuksesta. Tätä asiaa kuulemma
tulkitaan hyvin eri tavoin eri kunnissa. Orimattilassa nimenomaan näin, mutta
esimerkiksi Oulussa aivan toisin. Vaikkakin omasta mielestämme
rakennusmääräykset hyvin yksiselitteisesti sanovat, että autokatos pitää
osastoida muusta rakennuksesta. Suojaetäisyydet muihin rakennuksiin ja
naapureihin täyttyvät, joten sen takia palo-osastointia ei tässä tapauksessa
tarvita.
Vielä ihan viittä vaille ennen
lupahakemusta rakennusta lyhennettiin puolella metrillä, koska muutoin
routaeristeet eivät olisi mahtuneet oman tontin puolelle. Olimme sokeasti vain
katsoneet, että rakennus kyllä mahtuu, mutta eipä sekään ollut niin
yksinkertaista. Onneksi tuo puolen metrin lyhennys ei ollut kriittinen. Varasto
toki tämän myötä pieneni, mutta siitä jää kuitenkin ihan riittävän kokoinen.
Yllä olevassa kuvassa
rakennus on kuvattuna pihan suunnasta. Vasemmalla on pyöräkatos ja sen takana
autokatos. Oikealla puolestaan kuisti ja sen takana varasto.
No comments:
Post a Comment